Co4Lab-hankkeen pilottikoulujen opettajat kokoontuivat syyskuun alussa Helsingin yliopistolle jakamaan kokemuksiaan alkaneesta projektista sekä jatkamaan yhdessä tulevien projektien suunnittelua. Tapaamisen aikana kuultiin, miten työskentely oli pyörähtänyt käyntiin yhdessä pilottikoulussa kevään 2016 aikana. Projekti oli lähtenyt lennokkaasti liikkeelle ja sen puitteissa oppilaat olivat tehneet huimia keksintöjä sekä niiden pohjalta oli kehitelty prototyyppejä arjen haasteiden ratkaisijoiksi. Kevään työskentelystä välittyi oppimisen ja keksimisen ilo sekä ryhmätyön voima. Uusia ajatuksia ja mietteitä kuultiin puolin ja toisin sekä kehittämisideoita vaihdettiin. Tulevan Co4-lukuvuoden suunnittelua jatkettiin monta ideaa ja ajatusta rikkaampana.

Co4Lab-terveisin Anniina ja Kira